1. Eppu Normaali

Vuonna 1976 Ylöjärvellä perustettu Eppu Normaali on muuttanut kokoonpanoaan harvinaisen vähän, jos vertaa muihin suomalaisiin pitkäikäisiin rockyhtyeisiin. Martti Syrjä on pysynyt laulajana, Pantse Syrjä ja Juha Torvinen kitaristeina ja Aku Syrjä rumpalina. Basistin paikalla on ollut eri aikoina Mikko Saarela, Mikko Nevalainen ja Sami Ruusukallio. Levy-yhtiökin on pysynyt koko ajan samana. Jo ensisingle Poliisi pamputtaa taas (1978) tehtiin silloin aloittelevalle Poko Rekordsille.

Ramonesista innostunut Eppu Normaali oli Suomen tärkeimpiä punkyhtyeitä. Kun Pelle Miljoona oli vakavan punkin kärkinimi, Eput taas olivat kieli poskessa, vaikka Mikko Saarelan teksteissä olikin usein myös asiaa. Pantse Syrjän säveltämät kappaleet eivät kuitenkaan pysyneet pitkään suoraviivaisina, ja yhtyeen kolmas albumi Akun tehdas (1980) ei ollut enää punkia. Siitä tuli bändin ensimmäinen albumilistan ykkönen ja kultalevy. Nimikappale on ensimmäinen suomalainen laulu, jossa puhutaan rockyhtyeestä työpaikkana. Seuraavat vuodet yhtye etsi tyyliään sekä musiikissa että teksteissä. Mikko Saarelan jätettyä yhtyeen lopulta myös sanoittajana Martti Syrjä ryhtyi hommaan. Pantse pysyi edelleen säveltäjänä, mutta kappaleet haparoivat eri tyylien välillä. Tämä oli ehkä Eppu Normaalin mielenkiintoisin kausi.

Tyyli löytyi albumilla Rupisia riimejä karmeita tarinoita (1984). Tällä ja sitä seuranneilla levyillä Eppu Normaali vakiinnutti asemansa suomirockin varmimpana hittitehtaana. Menestyslevyjen putki aiheutti perfektionismia ja rimakauhua, joiden takia bändin kaikesta tekemisestä katosi hiljalleen rentous ja ilo. Balladien tekeminen oli yhtyeelle jo huomattavasti mielekkäämpää, mutta levyille väännettiin väkisin sellaisia kammottavia huumorilauluja kuin Afrikka, sarvikuonojen maa ja Baarikärpänen. Studiosessiot venyivät ja venyivät, mistä sai nimensä albumi Studio Etana (1993), jonka jälkeen bändi jäi pitkälle tauolle. Vuonna 2004 tuli comeback-levy Sadan vuoden jälkeenkin, jolla oli ilmeisesti päästy rimakauhusta laskemalla rimaa. Eppu-fanit kaipasivat yhtyettä kuitenkin niin paljon, että Eppujen uudet levyt ja keikat ovat edelleen hyvin suosittuja.

Eppu Normaalin nimi on otettu Mel Brooksin elokuvasta, mutta heidän levyjensä nimet ovat usein viittauksia klassisiin rockbändeihin, kuten The Who (Maximum jee & jee), CCR (Akun tehdas, Elävänä Euroopassa, Aku ja köyhät pojat) ja The Beatles (Valkoinen kupla, Lyömättömät).

Mielestäni paras Eppu-anekdootti liittyy Pokon johtajan Epe Heleniuksen ostamaan kameraan. Epe otti Epuista kuvia, mutta kun Epe poistui hetkeksi, Juha Torvinen nappasi kameran ja Martti Syrjä poseerasi levittäen peräaukkoaan. Bändiläiset hihittelivät tapaukselle pitkään miettien, että kyllä Epen naama venähtää kun näkee valmiit kuvat. Epe ei kuitenkaan maininnut asiasta moneen kuukauteen, mikä sai Eput uskomaan että kuvat ovat ehkä epäonnistuneet. Lopulta Helenius toi yhtyeelle laatikollisen uunituoreita Tahroja paperilla –singlejä, joiden kannessa oli laulun nimeen hyvin sopiva kuva tuosta kahdeksannesta ihmeestä. Nyt taas Eppujen naamat venähtivät. ”Ei jumalauta, ei voi olla, ei oo mahdollista...” Pila alkoi harmittaa aika lailla. Lopulta suureksi helpotukseksi single tuli kauppoihin kannessaan kirjoituskone. Epe Helenius oli satsannut muutaman tonnin painaakseen 50 kappaleen painoksen eri kansilla. Persekansi on nykyään arvokas keräilyharvinaisuus.

Eppu Normaalin kaikki 14 studioalbumia ovat myyneet kultaa, ja niiden lisäksi kultalevy on tullut viidestä kokoelmasta ja kahdesta livelevystä. Bändin myydyin levy on kahden cd:n kokoelma Repullinen hittejä (1996). 21 kultalevyä on myyty yhteensä yli 1,5 miljoonaa kappaletta.

Tämä blogi tuli nyt valmiiksi. Kommentteja saa lähettää vieläkin. Kiitos lukijoille ja hellurei!