perjantai 12. kesäkuuta 2009

2. Matti ja Teppo

Veljekset Matti (s. 1949) ja Teppo (s. 1948) Ruohonen ovat esiintyneet yhdessä yli puoli vuosisataa. Lapsuuden lauluharrastuksesta tuli ammatti vuonna 1969, kun he tekivät ensilevytyksensä ja aloittivat tiiviimmän keikkailun. Ensihitti Kissankultaa julkaistiin 1970. Vuodesta 1975 lähtien he ovat julkaisseet kaikki levynsä oman levy-yhtiönsä kautta. Ensimmäinen kultalevy tuli albumilla Cara Mia (1976), ja tähän mennessä kultalevyjä on kertynyt jo 26, eli selvästi enemmän kuin kenellekään muulle Suomessa. Niitä on myyty yhteensä yli miljoona kappaletta. Kultalevyistä kuusi on julkaistu 2000-luvulla.

Kaupallinen huippu tuli 80-luvun alussa albumeilla Et voi tulla rajan taa ja Pidä itsestäsi huolta. Kuoleman odotuksessa piehtaroivat albumien nimikappaleet olivat aikansa synkeimpiä iskelmiä, ja Reijo Kalliokin oli sentään silloin huipulla. Levyillä oli kyllä reippaampiakin hittejä, kuten sitkeyden ylistykset Näitä polkuja tallaan ja Mä joka päivä töitä teen. Kuka muuten tekee töitä joka ainoa päivä, ja kenen puoliso pitää sitä hyvänä asiana? V-P Lehto, kaipaan selityksiä.

Matti ja Teppo hankkiutuivat eroon vakavikkojen maineestaan vuoden 1986 riehakkaalla hitillä Kaiken takana on nainen, jota he esittivät rockuskottavuutta tavoitellen mustissa laseissa. Kappaletta ovat versioineet myös Sleepy Sleepers ja Jope Ruonansuu. Sleepy Sleepers sings Matti ja Teppo on muuten bändin ylivoimaisesti myydyin levy. Kun Matista ja Teposta kirjoitettiin viimein kirja vuonna 2006, se oli vitsikirja. (- Hei, täält tulee uutiset ja sää! - Ai mää vai?)

Matti on duon selvästi hallitsevampi osapuoli. Hän on säveltänyt suurimman osan heidän lauluistaan ja laulaa lähes kaikki soolo-osuudet. Matti ja Teppo levyttävät ja keikkailevat edelleen tiuhaan tahtiin. Tänä kesänä useimpina viikkoina on neljä keikkaa.

2 kommenttia:

  1. "Teen viikot työtä vuorotta
    ja jokaisen pennin
    selkävääränä kannan kotiin
    koska sua lemmin.
    Luoksein jäähän,
    ei ota päähän.

    Ajattelin tuon kuullessani autoradiosta,
    etten tuollaista paskaa pellollenikaan osta."

    Kuten Eppu Normaali asian ilmaisee...

    VastaaPoista
  2. Hehe! Pahkasian Matti ja Teppo -parodia meni suunnilleen näin:
    "Avaa sylisi mulle
    avaa sydämesi mulle
    avaa pernasi mulle
    kaikkea kivaa sulle."

    Mutta eikös Avaa sydämesi mulle ollut Fredin biisi...

    VastaaPoista