12. Yö

Suomalaisen popmusiikin hölmöimpiä sanoituksia muistellessa nousee aina mieleen Yö. Kappaleessa Niin paljon me teihin luotettiin (1985) runoillaan ”kai joku pyyhki puukon sun matkallas, jonka iskit mun unelmiin”. Karkea korrelaatiovirhe estää hetkeksi huomaamasta, ettei virkkeessä olisi mitään järkeä korjattunakaan. Entäs sitten Laulu rakkaudelle (1988)? ”Kyllä jenkeissäkin vaihtuu valta, kun Nancy joskus kuolla kupsahtaa”. Nancy Reagan on vielä hengissä, joten tätä merkillistä ennustusta ei voi toistaiseksi todistaa täysin vääräksi, mutta pystyykö kukaan yrittämälläkään keksimään yhtä tökeröä tapaa ylistää rakkauden tärkeyttä? Nämä sutkaukset kirjoittanut Olli Lindholm ei valitettavasti ole enää pitkään aikaan tehnyt sanoituksia. Minä en pysty ottamaan myöskään Pauli Hanhiniemen ja kumppaneiden tekemiä sanoituksia tosissaan, mutta ymmärrän että joku pystyy.

Vakavasti ottaminen on Yön kannalta oleellista. Jotkut kuuntelevat Popedaa camp-arvojen takia, mutta Yötä ei kukaan. Tahattoman huumorin hetket on upotettu suureellisuuteen ja paatokseen, joka on siihen eläytymättömälle sietämätöntä.

Vuosina 1983-84 Yö oli hetken Suomen ykkösbändi, mutta jäi pian Dingon varjoon. Dingon lopettaminenkaan ei lopettanut Yön alamäkeä. Olli Lindholm jatkoi kuitenkin sitkeästi levyjen tekemistä Yön nimellä vaihtuvien muusikoiden ja lauluntekijöiden kanssa, ja 90-luvulla Yö rupesi saamaan uudestaan albumeitaan listalle. Radiomafian vuonna 1995 järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen parhaasta kappaleesta Joutsenlaulu (1984) sijoittui yllättäen suomalaisista kappaleista korkeimmalle. Tosin siihen riitti 14. sija, mikä kertoo suomalaisen musiikin arvostuksen olleen aika matalalla nykyiseen verrattuna. Kokoelma Parhaat (1995) menestyi hyvin, ja seuraava hittikokoelma Legenda (2001) vielä paremmin. Sen jälkeen uusienkin levyjen myyntiluvut ovat nousseet valtaviksi. Yö on 2000-luvun toiseksi myydyin yhtye Suomessa. Yön nousulla on varmasti yhteys siihen, että Lindholm on jättänyt sanoitushommat muille, mutta uskon, että vielä merkittävämpää on se, että Olli Lindholm on oppinut laulamaan. Laulu ei ole enää sellaista epävireistä kailotusta kuin ennen, vaan itse asiassa aika sävykästä tulkintaa.