Kesällä 2000 sain puhelinsoiton. ”Moi Antti, meillä on yks ylimääräinen lippu Bon Jovin keikalle tänään, lähe mukaan!” ”En.” Jälkeenpäin olen joskus miettinyt, että olisihan ne kai pitänyt nähdä näkemisen vuoksi, mutta sillä hetkellä ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta viettää iltaa hikisessä hallissa ulkopuolisena kymmenentuhannen Bon Jovi –uskovaisen keskellä.
Lapsena pidin Bon Jovista kovasti. You Give Love A Bad Name kuulosti liian tutulta (myöhemmin huomasin, että Bonnie Tylerilta), mutta Wanted Dead Or Alive ja Livin’ On A Prayer, jonka suomensin mielessäni ”Elämää preerialla”, vetosivat oletetun cowboyhenkisyytensä takia siinä missä Lucky Lukekin. Nämä hitit sisältänyt Bon Jovin kolmas albumi Slippery When Wet (1986) oli bändin läpimurtolevy Suomessa, ja se roikkui albumilistan kärkikympissä 7 kuukautta.
Musiikkimakuni lähti sittemmin eri poluille, mutta Bon Jovi pysyi omallaan. Soundeja on vähän päivitetty, ja balladien osuus aikaisempaa suurempi, mutta mihinkään radikaaliin muutokseen bändi ei ole ikinä lähtenyt. Eikä mihinkään radikaaliin muutenkaan. Kokoonpanokin on pysynyt käytännössä samana. Mitäpä sitä toimivaa hittikaavaa muuttamaan. Kokoelmalevy Cross Road (1994) on kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin ulkomainen levy Suomessa, ja Bon Jovi on tämän listan ulkomaisista kuudenneksi korkeimmalla.
Yritin etsiä tätä juttua varten jotain mehukasta anekdoottia Jon Bon Jovin yksityiselämästä, mutta mies vaikuttaa harvinaisen kiltiltä tukkarokkariksi tai edes ihmiseksi. Hän on pysynyt yhdessä saman vaimon kanssa iät ja ajat, lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja kannattaa demokraatteja. Ulkomusiikillista julkisuutta hän on saanut lähinnä elokuva- ja tv-rooleistaan. Jos joku tietää, niin kertokaa minulle, mitä syntejä Jon Bon Jovi on tehnyt. Alwaysia ei tässä tapauksessa lasketa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti